Tässä vähän ottamiani kuvia Nupusta. Olisi ollut kiva ottaa ekaa kertaa vähän "pönötyskuvia", mutta siihen tarvitaan ainakin kahdet kädet ja ne toiset eivät sattuneet olemaan kotona kun kuvausinto iski... ;)

Huomisesta lähtien olemme kahden viikon ajan kahden koiran perhe kun Pertti-parsoni (reilut 1 v.) tulee meille hoitoon! Saas nähdä mitä meidän asunnosta on jäljellä näiden riehupellejen jäljiltä... Kun Pertti kävi pari päivää sitten vähän meillä nuuhkimassa ja totuttautumassa uuteen paikkaan jäi Nuppu sen lähdettyä itkemään ovelle - minkäköhänlainen poru sitten tulee kun Pertti lähtee kahden viikon yhteiselon jälkeen, snif Peukut pystyyn, ettei Nuballa ala juoksu juuri kun Pertti on täällä...

Viikon päästä on näyttelytouhuja tiedossa Turkkusessa ja siihen asti on kaikki istumiskäskyt pannassa kun aina meinaa peppu laskeutua alas

Surullisia uutisia tuli Nupun ihan ensimmäisestä koirapuistokaverista, n. 1-vuotiaasta basenji-tytöstä: omistaja oli viime lauantaiaamuna pitänyt sitä irti ulkoillessaan Kaivopuistossa ja koira oli yhtäkkiä lähtenyt jäniksen perään ja juossut suoraan kuolemaansa auton alle Ihan kamala juttu - entisestään vahvistaa päätöstäni olla pitämättä Nuppua vapaana missään missä on autotie lähelläkään. Ei näistä luupäistä, etenkään metsästys-sellaisista, tiedä ikinä mitä ne keksii vaikka kuinka olisi tottelevaisia.

No niin, ja tässä niitä kuvia meidän pitkäsäärisestä kaunottaresta:

nuuh nuuh...

 

Nuppu ottaa kontaktia kamerapussiin ;)